Carolus Enckellin lausunto Vapaasta Taidekoulusta

Maalaustaide on aina nauttinut taidehistoriassa itsestään selvästä asemasta ihmisen olemassaolon ajattomuuden ilmaisuna, sielumme ja mielikuviemme runollisuuden peilikuvana. Huolimatta siitä, että taiteen lähihistoriassa on alituiseen ennustettu maalauksen kuolevan, ei näin ole tapahtunut. Väite on osoittautunut pelkäksi metaforaksi, kyse ei ole kirjaimellisesti maalauksen kuolemasta vaan sen lopusta perinteisessä mielessä.

Mutta näinkään ei ole tapahtunut. Nykyisen maalaustaiteen keskeisin olemus on juuri kuvakieli ja sen moninaisuus.

Mikä sitten on maalaustaiteen vahvan elämänhalun salaisuus?

Luultavasti sen voimakas pyrkimys pitäytyä omaan ideaansa olla jotain aitoa, puhdasta ja autonomista. Tällä on juurensa jo renessanssissa, jolloin maalaustaiteen erioikeus ja vaatimus kuulua “kaunotaiteiden” joukkoon perustui sen kykyyn pureutua kuvitteelliseen ja toisaalta kykyyn tehdä substanssinsa aineettomaksi, jolloin se pystyi esittämään enemmän ideaalisia tuotteita kuin muut taiteenlajit, kuten da Vincikin traktaatissaan totesi. Juuri tästä asenteesta sai alkunsa abstrakti maalaus ja sen usko visuaaliseen.

Toinen maalaustaiteen selviytymisstrategia on perinne, jossa korostuu fenomenologinen vaatimus palata alkujuurilleen – aistimellisuuteen – ja näin pelastaa se, mikä on kadotettu itsepäisessä uusien esitystapojen etsinnässä.

Vapaassa Taidekoulussa noudatetaan juuri tätä perinnettä. Maalaustaide on tie avoimeen näkemiseen, tunteen kehittämiseen havainnossa, valon ja värin leikin näkemiseen luonnossa sekä kuvallisen runouden hallitsemiseen.

“Näkeminen” tarkoittaa maalauksellisessa mielessä sitä, että meidän on kyettävä kumoamaan käsityksemme itsestämme kykenevinä näkemään sen, minkä haluamme “nähdä”. Toisin sanoen näkemys tulee muuttaa elämykseksi. Havainto on perusta sille, että tajuamme värit ja valon sellaisina kuin ne tulevat silmiemme eteen, mutta vasta sen tuottama elämys on ainoa oikea tapa lähestyä maalaustaidetta.

Taidekoulumalli, jota kutsuttiin “vapaaksi akatemiaksi”, luotiin Ranskassa silloin, kun maalaustaide alkoi 1800-luvun alussa irtautua sääntöjärjestelmiä noudattavista kanonisoiduista näkemyksistä ja alkoi käyttää omia keinojaan, keskeisenä ajatuksenaan aistimellinen, värioptiikkaan keskittyvä maalaustapa.

Tällainen koulu oli Vapaa Taidekoulu, kun se perustettiin vuonna 1935. Alussa opetus koostui ainoastaan mallin piirtämisestä ja maalauksesta. Myöhemmin ohjelmaan lisättiin sommittelu sekä annetun mallin mukaan että täysin abstraktilta pohjalta, kunnes siitä vuonna 1971 tuli monivuotinen ammattiin johtava taidekoulu.

Voidaan perustellusti väittää, että Vapaalla Taidekoululla on ollut Suomen taiteelle keskeinen merkitys kansainvälisten taidesuuntausten tuntemuksen lisääntymisessä ja niiden esittelyssä suomalaiselle yleisölle. Esimerkkeinä mainittakoon ranskalainen värimaalaus, 1950–1960-lukujen eurooppalainen abstrakti maalaustaide ja 1970–80-lukujen tarkkaan jäsennelty yhdysvaltalainen värikenttämaalaus.

Carolus Enckell
taidemaalari