Sanna Ulvila

– Mikä on ollut parasta Vapaassa Taidekoulussa?

– Parasta Vapaassa Taidekoulussa on ihmiset: loistavat opettajat ja henkilökunta sekä opiskelutoverini, joiden kanssa olemme jakaneet ilot ja murheet kohta neljän vuoden ajan. On hienoa, että olemme saaneet olla niin monen eri opettajan opissa ja huomata, että heilläkin on kaikilla omat näkemyksensä, jotka välillä eroavat suurestikin toisistaan. Tämä on opettanut, että taide ei ole mikään suljettu systeemi, jossa olisi vain yksi oikea vastaus, vaan näkemyksiä on yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Vaikka opettajia kannattaa tietysti kuunnella ja heidän sanomisiaan pohtia, lopulta omaan taiteeseen liittyvät päätökset on tehtävä itse.

Vapaassa Taidekoulussa on hyvää tekemisen meininkiä paitsi itse maalauksen suhteen, myös muuten. Oppilaskunnan voimin olemme järjestäneet do it yourself -henkisesti esimerkiksi myyntinäyttelyitä ja muita tapahtumia. Vapaa on pieni, avoin ja opiskelijoidensa näköinen koulu ja yhteisö, josta on tullut minulle hyvin rakas.


Taiteilijaesittely

Sanna Ulvila, 1986, Helsinki

“Mitä enemmän pystyn maalatessa irrottamaan otettani kontrollinhalusta, häpeästä ja pelosta, sitä paremmin pääsen flow-tilaan, jolloin parhaimmillaan onnekkaat sattumukset tuntuvat seuraavan toisiaan ja tiedän, mitä tehdä. Aina se ei kuitenkaan onnistu, ja joskus jään nyhväämään epäolennaisuuksien kanssa lähes pakkomielteisyyteen asti. Maalarina koen tehtäväkseni luoda näille sattumille tilaa, ikään kuin antaa vahingon tapahtua ja luottaa, että ihan hyvin se menee. Siinä mielessä maalaus muistuttaa kovasti elämää: voihan sitä suunnitella minkä mieli tekee, mutta lopulta se kuitenkin yllättää. Tavallaan maalaus ei voi myöskään mennä pilalle, se vain joko valmistuu tai jää kesken, tai kenties ottaa kokonaan uuden suunnan ja hahmon. Siten mikään maalauksessa tapahtuva vahinkokaan ei onneksi voi olla kovin vaarallinen.

Pidän kerroksellisuudesta ja siitä, että työn eri vaiheet ovat siinä läsnä. En juuri tee luonnoksia, vaan luonnostelen suoraan maalauspohjalle. Usein aloitan hiilellä ja siirryn akryylin kautta öljyväreihin. Näin saan nopeasti kuivuvan alusmaalauksen, jonka päälle jatkaa, ja joka ei leviä. Jos maalaaminen tökkii, teen kollaaseja. Intuitiivisuuden merkitystä ei voi ohittaa, koska usein tärkein ohjenuorani maalauksessa on tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Tai vaihtoehtoisesti sitä, mikä hävettää tai pelottaa vietävästi. Tuntuu, että maalauksessa voi todella myös kohdata näitä kipukohtiaan ja näin ikään kuin laajentaa omaa liikkumavaraansa. Se on myös sillä tavalla todellista.

Teosteni ideat ja aiheet syntyvät pitkälti intuitiivisesti, siis tunnepohjalta. Toisinaan taas jokin kuvaidea ei jätä minua rauhaan, ennen kuin toteutan sen, vaikka pyrkisinkin sitä syystä tai toisesta välttelemään. Usein käytän teosteni lähtökohtina olemassa olevia kuvia, kuten valokuvia tai mainoskuvia, ja teen näistä eräänlaisia parafraaseja. Yleensä teokseni ovat aika hauskoja – jos ei muiden, niin ainakin omasta mielestäni.” – Sanna Ulvila

Tukka hyvin (eng. Good Hair Day), 2021, 160 cm x 140 cm, öljy, akryyli ja hiili kankaalle

 

Tutustu Sanna Ulvilan työhön:

instagram