Marika Lahdenperä kuva: Virppi Venell

Taidemaalareiden opinnot huipentuvat Vapaa ’21 -lopputyönäyttelyyn

Monipuolinen, rohkea, värikäs – iloa ja pohtimisen aiheita antava. Näin kuvailevat Vapaan Taidekoulun opiskelijat Anna-Stiina Korhonen ja Marika Lahdenperä lauantaina 22.5. yleisölle avautuvaa Vapaa ’21 -lopputyönäyttelyä, jossa 13 koulusta valmistuvan taidemaalarin teokset valtaavat Kaapelitehtaan Puristamon. 

“Näyttelyn teokset eroavat toisistaan materiaalien käytössä, aiheissa, ripustuksessa ja koossa. Teoksia on pienistä öljymaalauksista suuriin vesiväritöihin. Teemat kasvavat arjen huvittavista yksityiskohdista aina suuriin tunteisiin ja ilmiöihin asti”, Lahdenperä kuvailee. 

“Porukassamme on tekijöitä, joita kiinnostaa maalausjäljen lisäksi kokeileva materiaalin käyttö. Esillä tulee olemaan käsitteellisiä ja esittäviä teoksia”, Korhonen kertoo. 

Vapaassa Taidekoulussa kohtaavat eri-ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset, joita yhdistää intohimo taidemaalaukseen. Marika Lahdenperä haki Vapaaseen heti kuvataidelukion jälkeen, Anna-Stiina Korhonen taas halusi palata graafikon työn jälkeen juurilleen piirustus- ja maalaustaiteen pariin. 

Neljän vuoden koulutus on antanut heidän mukaansa paljon: mahdollisuuden kokeilla erilaisia maalaustekniikoita, materiaaleja ja tyylejä sekä etsiä rauhassa omaa kieltä ja kädenjälkeä. 

“Opinnoista ovat jääneet mieleen ennen kaikkea osaavat opettajat, jotka edustavat monipuolisesti nykymaalauksen kärkeä. Kannustava, kunkin opiskelijan omaa etsintää tukeva opetus”, Korhonen pohtii. 

“On ollut todella upea mahdollisuus tavata niin monia ammattitaiteilijoita, joilta saa tukea maalaamiseen. Sen ansiosta uskalsin ostaa suuren vesiväripaperirullan ja alkaa tuomaan ilmaisuani rohkeammin esiin”, Lahdenperä kertoo. 

Kiitosta opiskelijoilta saa myös pienen koulun yhteisö ja rento tunnelma. 

“Ei ole tiettyjä porukoita, vaan sitä jutellaan niiden kanssa, jotka sattuvat syömään samaan aikaan pöydän ääressä”, Lahdenperä kuvailee.  

Korona-aika ei ole varsinaisesti vaikuttanut valmistuvien opiskelijoiden maalaamiseen, mutta koulun yhteistä ohjelmaa se on rajoittanut. Yhteisiä liveluentoja, croquis-piirustusta ja Kuukauden maalauksen valintaa ei ole pystytty normaalisti järjestämään. 

Perjantait ovat aina olleet spesiaalipäiviä Vapaassa. Silloin kaikki tulivat hienoimmilla vaatteillaan kouluun, koska ei välttämättä tarvinnut maalata. Silloin kaikki vuosikurssit kokoontuivat samoihin tiloihin, ja nyt tätä kokemusta ei ole saatu hetkeen. Myöskään vuosittaiset opintomatkat eivät ole onnistuneet”, Lahdenperä kertoo. 

Epävarman koronavuoden jälkeen lopputyönäyttelyn järjestäminen ajallaan on koko koululle iso ilonaihe. Opiskelijoiden mukaan on monta syytä, miksi Vapaa ’21 kannattaa käydä katsomassa: 

“Näyttelyssä on nähtävillä laaja kattaus erilaista nykymaalaustaidetta, ja se antaa loistavan mahdollisuuden tutustua tuoreisiin maalareihin. Lopputyönäyttelyn kokoaa ja ripustaa rehtorimme taidemaalari Elina Merenmies. Kokonaisuus itsessään tulee olemaan elämyksellinen”, sanoo Korhonen. 

Vapaa Taidekoulu on Suomen ainoa nimenomaan maalaustaiteeseen keskittyvä oppilaitos. 

“Näyttelyssä voi nähdä, miten eri tavoin pintaa ja maalia voi lähestyä. Näyttely varmasti antaa ilon aihetta ja laittaa pohtimaan vakavampiakin kysymyksiä. Kaikkea sitä mitä juuri nyt saattaa tarvita”, Lahdenperä huomauttaa. 

Valmistuville opiskelijoille näyttely merkitsee opintojen huipennusta ja yhden ajanjakson päättymistä. 

“Se mitä pinnan alla on kytenyt näiden neljän vuoden aikana, pääsee viimein esille. Tämä on ollut niin suuri ponnistus, että tämä lopputyönäyttely on kuin palkinto ja kunnianosoitus kaikelle sille työlle”, Marika Lahdenperä kertoo. 

“Kiteytän lopputyönäyttelyyn tulevassa teoskokonaisuudessa tähänastisia kiinnostuksen kohteitani sekä oman jälkeni maalarina. Näyttely on myös jäähyväiset luokalle ja opiskeluajalle Vapaassa Taidekoulussa. Lopputyönäyttely on juhla maalaustaiteelle ja vastavalmistuneille maalareille”, Anna-Stiina Korhonen sanoo. 

Lopputyönäyttelyn jälkeen opiskelijoilla on edessä muutto koulun ateljeeluokista toisiin työtiloihin. 

Anna-Stiina Korhosella on ensi vuonna tulossa kaksi näyttelyä: yhteisnäyttely Anna Korpilinnan ja Sanna Ulvilan kanssa Tampereella ja yksityisnäyttely Helsingissä. Marika Lahdenperän toiveena on jatkaa vielä taideopintoja. 

Vaikka siitä ei tulisi mitään, jatkaisin taidemaalarin uraa tyytyväisenä omaan ammattiin ja koulutukseen”, hän sanoo.

Vapaa ‘21 -lopputyönäyttely Kaapelitehtaan Puristamossa 22.5.– 6.6.2021. Näyttely on avoinna joka päivä kello 11-18. Näyttely on tänä vuonna nähtävillä myös kokonaan virtuaalisesti. Virtuaalinäyttelyn toteuttaa Virtual Art Gallery. 

Annastiina Korhonen ja Marika Lahdenperä: valokuva Virppi Venelle

Anna-Stiina Korhonen (vas.) ja Marika Lahdenperä ovat työskennelleet viimeisen kouluvuoden vierekkäisillä työpisteillä Vapaan Taidekoulun ateljeeluokassa. Kuva: Virppi Venell.


Pysy kärryillä Vapaan Taidekoulun kuulumisista: seuraa meitä FacebookissaInstagramissa ja LinkedInissa!