Taiteilijaryhmä Vapaasta Taidekoulusta esittäytyy Tukholmassa – monitaiteellinen näyttely tutkii kasvikunnan ja ihmisten suhdetta

Half Plants – Half Humans on kymmenen Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2020 valmistuneen taidemaalarin yhteisnäyttely Tukholman Kummelholmenin taidehallissa. Ryhmän Tukholman-näyttelyn piti alun perin olla osa Vapaan Taidekoulun 85-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa kesäkuussa 2020. Koronapandemian useasti siirtämä näyttely toteutuu viimein, ja avajaisia vietetään 6.11.2021. Näyttelyn on kuratoinut taidemaalari Kim Somervuori.

Näyttelyssä on esillä Inkeri Halmeen, Benjamin Kassisen, Noora Kauniston, Matilda Keräsen, Anna Kurjen, Sisko Pajarin, Tommi Pasasen, Sasha Rottsin, Eeva-Marja Saarisen ja Kati Sankalan teoksia.

Taiteilijaryhmä suuntaa fokuksensa flooraan: teosten muodostama kokonaisuus muistuttaa kasvikuntaa erilaisine lajeineen, rönsyineen ja kasvun vaiheineen.

”Kasvit antavat meille ravinnon, suojan, vaatteita ja rakennusmateriaaleja. Kasvit luovat elämän edellytykset suurimmalle osalle muuta eliökuntaa – niin sienille, hyönteisille, linnuille kuin muillekin eläimille ja ihmisille, erilaisina kasvualustoina, aterioina, pesäpaikkoina ja olemisen viitekehyksenä. Kasvit tuottavat planeettamme hapen ja luovat sen koko kauneuden puina ja pensaina, maan peittona, levinä, köynnöksinä, kivikkokasveina ja kaktuksina, kuitukasveina, ruokakasveina ja myrkyllisinä kasveina, joulukuusina ja mistelin oksina.”

Luontosuhde on maailmanlaajuisesti ajankohtainen teema ilmastonmuutoksen, luontokadon ja ympäristökatastrofien uhkien alla eläville yhteiskunnille.

Näyttelyn kuraattorina toimiva taidemaalari Kim Somervuori ajattelee, että itse teema on kulunut, jopa tylsä: ”On uskomatonta, kuinka se pysyy ajankohtaisena vuosikymmenestä toiseen. Olisihan se kiva jo vaihtaa aihetta, kunhan ihminen lakkaisi pitämästä maapalloa roskakorinaan, mistä Leevi & the Leavings lauloi jo 1990-luvulla.”

”Nuorten näkökulma asiaan on kuitenkin aina ajankohtaisin ja tuorein. Taiteilijaryhmä on käsitellyt teemaa monin uusin tavoin”, Somervuori jatkaa.

Näyttelyn teoksista pääosa on maalauksia, mutta siihen sisältyy myös installaatiota, kuvanveistoa ja performanssia.

”Uransa alussa olevien taiteilijoiden kanssa on joka kerta innostavaa ja palkitsevaa tehdä töitä.”

Vapaan Taidekoulun rehtori, taidemaalari Elina Merenmies on tyytyväinen, että näyttely viimein toteutuu pitkän epävarman kauden jälkeen.

“Pohjoismainen yhteistyö on Vapaalle Taidekoululle tärkeää. Olemme iloisia voidessamme avata poikkeusaikojen jälkeisen kansainvälisen toiminnan viemällä nuorten taiteilijoiden näyttelyn Ruotsiin, hyvin jännittävään näyttelytilaan Tukholmaan.”

”Matkan varrella Kummelholmenin näyttelyn luonne on muuttunut, taiteilijoiden muutaman vuoden erillään työskentely on voinut muuttaa asioita paljonkin – he ovat keskenään hyvin erilaisia – mutta heitä yhdistää erityisesti maalaukseen perehtynyt intensiivinen neljän vuoden opiskelu yhtenäisenä luokkana.” sanoo Merenmies.

Half Plants – Half Humans on avoinna torstaista sunnuntaihin 7.-28.11.2021 klo 12–18.

Avajaisia vietetään lauantaina 6.11. klo 14–18. Tervetuloa!

Kummelholmen
120 Vårholmsbackarna
12744 Skärholmen, Tukholma

Pääsy ilmainen.


Lue lisää näyttelystä ja taiteilijoista

Lisätiedot ja kuvapyynnöt

Meri Karppanen, hallintojohtaja
Vapaa Taidekoulu
meri.karppanen@vapaataidekoulu.fi
040 9010 320

Näyttelyä ovat tukeneet kumppanimme Louis ja Göran Ehrnroothin Säätiö, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Moomin Characters, Helsinki Capital Partners ja Novia ammattikorkeakoulu.

Läs meddelandet på svenska: Fria Konstskolan Kummelholmen 2021 sve