Esittelyssä Vapaan Taidekoulun opettajat – Markku Arantila: “Aikuisena voi leikkiä niitä leikkejä, joita ei vielä lapsena osannut.”

Markku Arantilalle inspiraatio löytyy ympäristöstä, mutta ei sellaisenaan. Maalaaminen on vuorovaikutusta ympäristön kanssa, suhteessa henkilökohtaiseen elämään.

Mikä on tärkein asia, minkä olet itse oppinut taidekoulussa?

Ehkä tärkein asia, jonka opin taidekoulussa on, että maalaustaide on tärkeää. Olin Vapaassa Taidekoulussa vuosikurssini nuorin, en vielä edes kahdeksaatoista täyttänyt koulun alkaessa syksyllä, ja otin suurella innolla vastaan kaiken mitä opetettiin. Koulun jälkeen oli monia vaikeita vuosia, mutta en oikeastaan koskaan ajatellut luovuttaa, koska sitkeästi uskoin, että olin jonkun hyvin merkityksellisen asian kanssa tekemisissä. Edelleen uskon, että maalaustaide – toki vain yhtenä taiteenlajina muiden joukossa – on erityisen tärkeä asia.

“Silloin kun taiteen tekeminen loppuu, on ihmiskunnan asiat tosi huonolla tolalla. Taiteeseen sisältyy jokin erityinen, kaikista muista asioista poikkeava ihmisyyteen kuuluva asia, jota ilman ihmiskunta näivettyisi hengiltä.”

Meille ei Vapaassa Taidekoulussa tuohon aikaan opetettu miten taidemaailma toimii tai miten haetaan apurahoja, mitä asiaa harmittelin myöhemmin monta kertaa, mutta ehkä se, että meitä pidettiin taiteen pumpulipilvessä, oli lopulta se asia, joka sai minut jatkamaan. Samassa pumpulipilvessä maalaan edelleen. Sivellin kädessä ei tule mieleen muuta kuin se, mitä tapahtuu minun ja maalauksen välillä. Silloin kun sivellin ei ole kädessä, on tietysti hyvä olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Sitä ei opetettu taidekoulussa, mutta sen on sitten oppinut elämässä.

Miksi sinä maalaat?

Leikin takia. Alun perin suunnittelin elokuvaohjaajan uraa. Tein mykkiä kaitafilmejä isän Bell & Howellin Filmo -kaitafilmikameralla, vuosimallia 1936. Silloin, 1970-luvulla, ei ollut vielä videokameroita. Leffanteossa oli se hyvä juttu, että kun oltiin liian vanhoja inkkari ja länkkäri -leikkeihin, niin sitä leikkimistä saattoi jatkaa ilman naurunalaiseksi tulemisen vaaraa, kun pistettiin kaveriporukassa yhdelle kamera käteen. Huono puoli elokuvanteossa oli se, että se on vaivalloista, hidasta ja porukalla on aina monta mielipidettä. Maalaaminen on helpompaa, saa aina juuri sitä mitä haluaa. Aloin maalata, kun äiti sai melkein pakottamalla minut kansalaisopiston maalauskurssille. Huomasin, että öljyvärissä on hyvät puolensa ja jonkun aikaa maalattuani ilmoitin kotona, että minusta tulee taidemaalari. En ajatellut, että asiassa olisi mitään haasteita voitettavana. Seuraavana syksynä menin Vapaaseen Taidekouluun. Löysin värit ja se oli hienoa. Mutta koulun jälkeen maalaamisen leikki oli välillä hukassa. Tarvittiin kriisi, ja sitten tajusin, että sitä saa ja pitää maalata juuri mitä haluaa. Maalaaminen ei ole kouluratsastusta.

Leikkimistä ei pidä jättää vain lapsille. Lapsen mielikuvitus on vähäisten tietojen varassa. Aikuinen ammentaa mielikuvituksensa paljon moninaisemmista aineksista. Aikuisena voi leikkiä niitä leikkejä, joita ei vielä lapsena osannut. En osannut lapsena maalata sitä, mitä nyt maalaan.

Monet aikuiset eivät osaa leikkiä mitään, ei varsinkaan ilman sääntöjä. Niiden on tärkeää leikkiä, jotka osaavat. Todellisuuspakoa mielellään vähätellään, mutta vaarallisempana pidän pakoa todellisuuteen, jossa välttämättömän näköiset, mutta lopulta mielivaltaiset asiat muodostavat elämän absurdin esteradan.


Markku Arantila, Mitä minä voisin keksiä muuta, akvarelli, 56x76 cm, 2021

Markku Arantila, Mitä minä voisin keksiä muuta, akvarelli, 56×76 cm, 2021

Mistä saat itse inspiraatiota maalaamiseen?

Suurimpia aarteita ovat merkitsevät sattumat. Hämmästyttävin sellainen oli kerran, kun ajoreittini sattui kulkemaan Kalannin ohi. Pohdiskelin, mahtaisiko Kalannissa olla keskiaikainen kirkko. Ajoin paikkakunnan keskustaan katsomaan, ja kirkko löytyi. Kirkon seinällä oli suuri keskiaikainen kalkkimaalaus, jossa pyhimys oli tullut purjelaivalla ristiretkelle pakanamaahan. Maalauksen oikeassa laidassa oli rantatöyräs ja töyräällä örkki. Olin täysin ällistynyt – minähän itse maalasin tämän äsken. Olin juuri tehnyt akvarellin, jossa oli laivassa kaksi hahmoa purjehtimassa kohti rantatöyrästä, jossa istuskeli örkki. Sommitelma oli aivan samanlainen. Olen kyllä saanut töihini paljonkin vaikutteita keskiaikaisten kirkkojen kalkkimaalauksista, mutta juuri tätä Kalannin kirkon maalausta en ollut koskaan nähnyt, en edes kuvaa siitä, tietääkseni. Sitten tajusin, että tämän merkillisen sattuman lahja minulle oli kertoa, että maalauksessani oli virhe.

“Olin maalannut hullujen laivan, mutta se oli väärin, ei sellaista olisi pitänyt maalata. Päätin maalata uuden version, jossa olisin itse ristiretkeläinen örkkien maassa. Tein sitten kaksoisomakuvan, jossa olin sekä pyhimys ja että örkki. Se oli jonkin silloisen ristiriidan pohdintaa, ollako hyviksien – itseään hyviksi luulevien – vai pahiksien puolella. Ajatus hullujen laivasta tarkoitti pelkkää sekoilua, jossa paatti seilaa ilman päämäärää, siksi piti tehdä oikea välienselvittely.”

Maalaamisen inspiraatiot menevät näin, maalaaminen on vuorovaikutuksessa ympäröivien asioiden kanssa. Muiden tekemä taide on aina suuressa roolissa inspiraation lähteenä, mutta ei koskaan sellaisenaan, vaan aina suhteessa henkilökohtaiseen elämään ja ympäröivään maailmaan. Mitä moninaisempia vaikutteet ovat, sitä parempi: koko maailma kivikaudesta nykyaikaan, arkipäiväisestä hienostuneimpaan. Maailmantapahtumillakin on taipumus vaikuttaa maalauksiini, vaikka en koskaan teekään suoraan poliittisia teoksia.

Mitkä tekniikat ovat sinusta tällä hetkellä kiinnostavimpia?

Kiinnostavia kuvantekemisen tekniikoita on valtavasti. Minusta on mukava vaihdella välillä tekniikkaa. Joskus olen kuvaillut sitä niin, että se on kuin lusikan ja haarukan ero, niihin tarttuu eri asioita. Akvarellin maalaaminen on aina mahtavaa, mutta ihan viime aikoina olen tehnyt öljy- ja temperamaalauksia. Digitaalinen maalaaminen on myös tosi kiinnostavaa, kun välineet ovat kehittyneet siinä lajissa. Sitten on tussi, akryyli ja pastelli. Tekniikan vaihtelu estää jumiutumista ja tekniikoita voi myös yhdistellä.


Markku Arantila

  • Taidemaalari
  • Syntynyt 1960
  • Opiskellut Vapaassa Taidekoulussa 1978 – 1982; Taideteollisessa korkeakoulussa taiteilijan pedagogiset opinnot 1997 – 2000
  • Työskentelee Helsingissä Lallukan taiteilijakodissa
  • Opettaa akvarellimaalausta

Markku Arantila

Markku Arantila


Artikkelisivun yläreunan kuvassa “Meri”, Tempera kankaalle, 300×645 cm, 2021.


Markku Arantilan vetämä uusi akvarellimaalauskurssi starttaa maanantaina 28.3. Tervetuloa mukaan!

Lue lisää iltakursseista ja ilmoittaudu mukaan!

Seuraa Vapaan Taidekoulun kuulumisia FacebookissaInstagramissa ja LinkedInissä!