Esittelyssä Vapaan Taidekoulun opettajat – Stiina Saaristo: ”Pystyn käsittelemään itselleni hankalia asioita taiteeni välityksellä”

Stiina Saaristo opettaa piirustusta ensimmäiselle vuosikurssille. Hän luonnehtii taiteen vaativan toisinaan hampaiden puremistakin.

Mikä on tärkein asia, minkä olen itse oppinut taidekoulussa?

Minusta tärkein anti taidekoulusta on alkusysäys, jonka koulu antaa taiteilijaksi kasvamisen tiellä. Koulu asettaa kysymyksiä, mutta myös antaa eväitä ja ainakin osittaisia vastauksia elämän, ihmisyyden ja taiteen tekemisen dilemmaan. Myös samanhenkiseen ryhmään kuuluminen on tärkeää ja tietoisuus kollegoista antaa tulevaisuudessa voimaa taiteen tekemisen prosessissa.

Entä minkä asian haluaisit opettaa oppilaillesi?

Haluaisin opettaa sopivassa määrin armollisuutta itseä kohtaan, mutta myös vaativuutta ja itsensä haastamista. Sopivassa määrin lepoa ja kovaa työtä, helppoutta ja nautintoa, mutta myös ponnistelua ja hampaiden puremista ainakin joskus.

Men´s Room 2019, sekatekniikka paperille, 112 x 114 cm. Yksityiskokoelma. / Kuva Jussi Tiainen

Men´s Room, 2019, sekatekniikka paperille, 112 x 114 cm. Yksityiskokoelma. Kuva Jussi Tiainen

Saaristolle taiteen tekeminen tarjosi nuorempana välineen käsitellä vaikeita asioita. Elämä itsessään antaa inspiraation taideteosten aiheille.

Mitä taiteen tekeminen sinulle merkitsee?

Kun olin nuorempi taiteen tekemisellä oli myös selkeä terapeuttinen funktio, pystyin käsittelemään itselleni hankalia asioita taiteeni välityksellä, nykyään taiteen tekeminen on myös elämäntapa ja ilon lähde, haasteen lisäksi.

Mistä saat inspiraatiota taiteen tekemiseen?

Saan inspiraatiota elämästä, omastani ja kaikesta siitä mitä kohtaan, kuulen ja näen ympärilläni.
Koetan kääntää myös pelkoni ja ahdistavat asiat muotoon jossa ne pystyy kohtaamaan. Olen erityisen heikkona kitseihin asioihin ja esineisiin, kiiltokuviin ja esteettisesti hieman mauttomiin juttuihin, mitä ne sitten lienevätkään.

Mitkä tekniikat sinua tällä hetkellä kiinnostavat?

Minua kiinnostaa erityisesti piirustus ja maalaus, etenkin jonkinlainen teoksessa näkyvä käsityöläisyys. Olen myös tällä hetkellä heikkona keramiikkaan. Everything goes.


Stiina Saaristo

  • Taidemaalari
  • Syntynyt 1976
  • Kuvataiteen maisteri, Kuvataideakatemia
  • Työskentelee Helsingissä
  • Opettaa piirustusta 1. vuosikurssille
Stiina Saaristo työhuoneellaan

Stiina Saaristo työhuoneellaan


Artikkelisivun yläreunan kuva: In my secret garden, 2021, lasitettu keramiikka, pituus 110cm. Serlachius-museoiden kokoelma. Kuvaaja Pertti Kärki/ Galleria Heino.


Vapaan Taidekoulun taidemaalariopintojen haku on auki: lue lisää ja hae opiskelemaan!

Seuraa Vapaan Taidekoulun kuulumisia Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä!