Jussa Pennanen


TAITEILIJAESITTELY

Jussa Pennanen, 25, Helsinki

Tässä ajassa osataan harvoin kunnioittaa sellaista, mitä ei ymmärretä. Ihmistä painostetaan muodostamaan selvä käsitys asioista. Minusta nöyrtyminen epävarmuuden edessä on olennaista. Maalatessa joudun joka kerta tunnustamaan itselleni, etten tiedä mitä teen, enkä myöskään sitä, mitä tästä on tulossa. Tuntemattoman kohtaaminen, ihmisen ymmärryskyvyn rajat ja kuolema ovat olleet töitteni keskeisiä aiheita lähiaikoina. Mielestäni ne sopivat maalaukseen hyvin. Haluaisin maalauksillani altistaa myös muita käsittämättömän äärelle, ikään kuin sanoa: ”Katso tätä. Entäs näin? Mitä mieltä olet tästä?”.

Päädyin kuvataiteen pariin kuvataidetta tekemällä. Olen piirtänyt paljon lapsesta asti. Taiteen tekeminen on ollut minulle henkireikä niin kauan kuin muistan. Luotan paljon intuitioon työskentelyssäni: vaikka teen paljon ajatustyötä töiden mahdollisten aiheiden parissa, lopulta teokseni perustuvat ennemminkin itsestään syntyneisiin mielikuviin, ”aivopieruihin”. Jos mielikuva tuntuu kiinnostavalta, maalaan sen. En yleensä luonnostele, ja maalaustapani on enemmän improvisoiva kuin järjestelmällinen.

Muiden kanssa toimiessa on yleensä toivottua olla ystävällinen, hienotunteinen ja hyvällä tuulella. Vapaa-aikanani – siis silloin, kun olen yksin ja maalaan – koen vapauttavana, että voin rauhassa uppoutua kaikkeen siihen, mistä ihmiset eivät yleensä halua puhua. Siksi en yleensä maalaa perinteisessä mielessä iloisista aiheista. Lopulta valmiit maalaukset ovat silti useimmiten, jos eivät riemukkaita, niin ainakin aika hauskoja. Mielestäni on onnellinen tapahtuma, jos ikävästä asiasta saa kaivettua jotain kaunista. Samalla minusta tulee ehkä hieman mukavampi ihminen, kun käsittelen asioitani suljettujen ovien takana, enkä kaada kaikkea muiden päälle.

– Jussa Pennanen


Näkymätön lapsi omissa liemissään, 2021, 89 × 120 cm. Öljy levylle.

Näkymätön lapsi omissa liemissään, 2021, 89 × 120 cm. Öljy levylle.


Yläreunan kuva, yksityiskohta teoksesta Naamiaisten jälkeen: Mitä jos kertoisin, että olenkin oikeasti lisko?, 2021, 80 × 122 cm. Öljy levylle.


Takaisin Vapaa ’22 taidemaalarien esittelyyn