Silja Uuttula

Onko jotain, mitä haluaisit sanoa itsellesi neljä vuotta takaperin hakiessasi Vapaaseen Taidekouluun, koskien sitä, mitä odottaa taidemaalariopinnoilta? Entä viimeisin ahaa-elämyksesi koskien kuvataiteen tekemistä?

Sanoisin itselleni nyt: ota rauhassa, älä pelkää eikä ole mikään kiire! Koen, että taideopinnoissa ja psykoterapiassa on yllättävän paljon samaa. Yhtymäkohdalla psykoterapiaan en tarkoita sitä, että taiteen tekeminen olisi lähtökohtaisesti terapeuttinen teko. Maalaaminen voi toki tuntua terapeuttiselta, mutta sen ei tarvitse olla sen päämäärä tai tarkoitus, eikä ehkä pidäkään olla. Taideopinnoissa ja terapiassa on kuitenkin läsnä hyvin saman tyyppinen rehellisyyden vaatimus. Jotta voi kehittyä taiteilijana, on mietittävä perin pohjin, millainen ihminen itse on ja millainen ilmaisu on minuuden ytimessä. Sekin muuttuu usein ajan kuluessa, ja sitä kaikkea tulee tarkkailla herkällä korvalla.

Taidekoulu on sosiaalinen mutta intiimi ympäristö, jossa itsen ja oman historian jatkuva reflektointi on päivittäistä työtä. Vaikka ei maalaisi leimallisesti omaelämäkerrallisista lähtökohdista, ei menneisyyttään pääse kuitenkaan pakoon ja tämän kaiken läpikäynti taideopiskelijana voi olla lopulta aika korjaavakin kokemus.


TAITEILIJAESITTELY

Silja Uuttula, 1988, Vantaa

Näin kuvan kuolleesta kurjesta

Se oli lentänyt sähkölinjaa päin
Linnun ruumis kuin metallia.

Eräänä kesänä asuin kuolleen naisen talossa
Vainajan jälki olohuoneen parketissa
himmeä, silmät hakevat muotoa.

Nuokkuvien huonekasvien takana kaupunki, johon en tahdo tutustua
Yksi kasveista alkaa toukokuussa kukkimaan, säikähdän ja hautaan sen.

Maalaamisen alkaessa ilmassa on aina väreilyä ja kofeiininhuuruista tärinää, vaikka aamukahvit olisivat jääneet sillä kertaa nauttimatta. Kun onnistuu, on se lähes yhtä kauhistuttavaa kuin epäonnistuminen. Miten kestää onnistuminen? Kainalot hikoavat, eikä uni tule seuraavana yönä. Mieleen hiipii aina sama fatalistinen epäilys – entä jos tämä oli viimeinen onnistunut maalaukseni koskaan, tai mitä jos se ei huomenna enää tunnu miltään?

Heleät ja likaiset värit rinnakkain, luonnon ja luonnollisen, ei-luonnon ja epäluonnollisen väliset liukumat, paikat unissa, jotka tuntuvat tutuilta, mutta eivät ole sitä, enkelitaulut vuosien takaisessa mummolassa, vanhan etelänmaan postikortin turkoosi, oudot rukoukset, rikkaruohojen valtaama kasvimaa, jota kukaan ei jaksanut hoitaa. Melankolian sävy siellä, missä näkyy kepeyttä ja lupaus naurusta.

Maalauksissani on usein vain yksi hahmo, maksimissaan kaksi. Mietin, miksen osaa maalata porukoita. En oikein viihdy isoissa joukoissa, joten en osaa panna maalaustenikaan hahmoja viihtymään. Hyvässä maalauksessa lepäävän vilpittömyyden tunnistaa, vaikkei sitä ymmärtäisi.

– Silja Uuttula


Kätkeä, etsiä, 2022, 110 × 100 cm. Öljy kankaalle.

Kätkeä, etsiä, 2022, 110 × 100 cm. Öljy kankaalle.


Yläreunan kuva, yksityiskohta teoksesta Saarnamies, 2021, 40 × 30 cm. Öljy kankaalle.


Takaisin Vapaa ’22 taidemaalarien esittelyyn