Kuukauden maalauksiksi äänestettiin maaliskuussa kaksi teosta

Tasaäänin oppilaat valitsivat maaliskuun kuukauden maalauksiksi Ida Malmin ja Mirja Väyrysen teokset.

Malmi opiskelee koulussa kolmatta vuosikurssia. Hän kuvailee inspiraation maalaukseen syntyneen vierailusta puutalossa, jossa ei ollut muuta valaistusta kuin ikkunoista tuleva heikko valo.

Vierailin yhtenä päivänä eräässä puutalossa. Siellä ei ollut muuta valaistusta kuin ikkunoista tuleva talvisen keskipäivän heikko valo. Talossa oli kauheasti huonekaluja, jotka kaikki tuntuivat sulautuvan pehmeäksi varjojen massaksi. Lähdin hakemaan väreillä huoneen tunnelmaa. Seinien lävitse tihkuu lämpöä, suuri talo hengittää ja huokailee.

Maalaaminen on minulle parhaassa tapauksessa pysähtymistä ja syvää meditatiivista läsnäoloa. Useimmiten prosessi lähtee liikkeelle ympäröivän maailman tutkimisesta ja havainnoimisesta. Visuaalinen havainto on siinä tietenkin merkittävässä osassa, mutta tärkeää on olla läsnä kaikilla muillakin aisteilla ja antaa katseen kohdistua ympäristön ohella sisälle omaan itseen. Viime aikoina olen maalatessani miettinyt paljon ulkoisen ja sisäisen maailman välistä suhdetta ja sitä, miten mahdotonta niitä kahta on erottaa toisistaan.

Haaveilen siitä, että jonain päivänä minulla olisi ateljee metsän keskellä, missä voisin maalata luontoa eikä minun tarvitsisi raahata kaikkia tavaroita pitkiä matkoja edestakaisin.

Toisen vuosikurssin opiskelija Mirja Väyrynen kertoo ajatuksen teokseen heränneen rehtori Elina Merenmiehen vetämän temperakurssin myötä.

Aloitimme kevätlukukauden 2023 Elina Merenmiehen temperakurssilla. Aloitin tämän työn maalaamisen sen kurssin jälkeen. Työstin sitä tavallista verkkaisemmin. Se on aiempia maalauksiani selvästi isompi. Temperalla oli myös hitaampaa työskennellä. Olin tietämättäni etsinyt temperamaista jälkeä jo öljymaaleilla. Kurssilla opittu uusi tekniikka veikin heti mennessään. Temperaa on ihana kerrostaa ja sillä on mahdollista tehdä ohutta ja tarkkaa viivaa. Pigmentin hiertäminen haastaa keskittymään syvemmin väriin ja työskentelemään harkitummin.

Toinen syy hitaampaan maalausprosessiin oli itse aihe. Tahdoin kuunnella ja tutkia sitä kiirehtimättä. Ajatus tästä maalauksesta olikin kypsynyt mielessäni pitkään. Usein nämä itselleni merkityksellisimmät työt ovat juuri tälläisiä, hitaasti kypsyteltyjä. Keräilen ja kirjoitan niiden alkuja itselleni ylös. Ne ovat eräänlaisia kiintopisteitä, joiden kautta pääsen alkuun. Maalatessa teos saa uusia merkityksiä ja muuttuu. Tämä etsiminen ja löytäminen on itselleni tärkeää.


Taiteilija: Ida Malmi
Syntynyt: 2000, Helsinki

Taiteilija: Mirja Väyrynen
Syntynyt: 1985, Helsinki

Kuukauden maalaukset: Ida Malmi - Hetki ennen ja hetki jälkeen, 2023, 70 cm x 80 cm, öljy ja tempera kankaalle, sekä, Mirja Väyrynen - Nimetön, 130cm x 90cm, tempera kankaalle

Kuukauden maalaukset: Ida Malmi – Hetki ennen ja hetki jälkeen, 2023, 70 cm x 80 cm, öljy ja tempera kankaalle, sekä, Mirja Väyrynen – Nimetön, 130cm x 90cm, tempera kankaalle