Ajankohtaista

Vapaan Taidekoulun lopputyönäyttelystä teoksia Kansallisgallerian kokoelmaan

Vapaan Taidekoulun lopputyönäyttelystä Vapaa ’20 on myyty kaksi teosta Kansallisgallerian / Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan. Lopputyönäyttely siirtyi koronapandemian vuoksi viime toukokuulta syksyyn; se pidettiin Kaapelitehtaan Valssaamossa lokakuun 2020 lopulla. Vapaasta Taidekoulusta valmistui poikkeuksellisena koronapandemiavuonna kymmenen taidemaalaria. Rajoitustoimista ja poikkeuksellisesta ajankohdasta huolimatta Vapaa ’20 tavoitti hyvin yleisöä. Kansallisgallerian kokoelmaan myydyt teokset ovat Inkeri Halmeen (s. 1985) öljymaalaus […]

Vapaan Taidekoulun seinät heräsivät eloon Kim Somervuoren kurssilla

Vapaan Taidekoulun Galleria Vaagan käytävän seinät ovat heränneet eloon joulukuun ajaksi. Koulun ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden syksy päättyi kuvataiteilija Kim Somervuoren seinämaalauskurssiin. “Kurssilla päästiin tekemään isompaan kokoon, mikä on mahtavaa. Ei ole mitenkään helppoa tehdä yhdessä teosta näin isolla porukalla. Päästiin harjoittelemaan värin, muodon ja rytmin lisäksi vuorovaikutustaitoja oikein kunnolla”, Kim Somervuori kertoo. “Yhdessä työskentely oli […]

Vapaan Taidekoulun elävän mallin piirustuskurssit perutaan koronatilanteen vuoksi 24.11. alkaen

Tiistaisin Kaapelitehtaalla pidettävät iltakurssit on peruttu Helsingin kaupungin ja HUSin tämänpäiväisen (24.11.2020) tiedonannon perusteella. Koronatilanteen nopean pahenemisen vuoksi kaupunki suosittelee kaikkien harrastuspaikkojen sulkemista muiden toimenpiteiden ohella. Olemme osallistujiin yhteydessä henkilökohtaisesti mahdollisista etätehtävistä. Pahoittelemme peruuntumisesta aiheutuvaa haittaa!

Lue rehtori Elina Merenmiehen puhe 2020 valmistuneiden oppilaiden lopputyönäyttelyssä

”Jokaisen organisaation perustana on jokin idea.” Kun mietin Vapaata Taidekoulua, tämä lause osui silmääni Englannin Essexin ortodoksien luostarin perustajan, hiljattain kanonisoidun P. Vanhus Sofronin opetuksista kootussa kirjassa. Hän oli elämänsä alkutaipaleella abstrakti taidemaalari ja käynyt Venäjällä taideakatemian heti vallankumouksen jälkeen. Hän myös puhui siitä, kuinka luostarissa on jätettävä tilaa ihmisen ominaisille luonteenpiirteille ja samalla on […]

Vapaan Taidekoulun lopputyönäyttely VAPAA’20 Kaapelitehtaan Valssaamossa 17. – 30.10.2020 – Tervetuloa!

Vapaasta Taidekoulusta on valmistunut vuonna 2020 poikkeuksellisissa olosuhteissa kymmenen taidemaalaria: Inkeri Halme, Benjamin Kassinen, Noora Kaunisto, Matilda Keränen, Anna Kurki, Sisko Pajari, Tommi Pasanen, Sasha Rotts, Eeva-Marja Saarinen ja Kati Sankala. Näyttely on samalla koulun 85-vuotisjuhlanäyttely. Avoinna: 17. – 30.10.2020 Ma – su 11 – 18 Ke – to pidennetty aukiolo klo 20 saakka Seuraa […]

Meri Karppanen hallintojohtajaksi Vapaaseen Taidekouluun

Meri Karppanen (s. 1980) on nimitetty hallintojohtajaksi Vapaaseen Taidekouluun 26.10.2020 alkaen, nykyisen hallintojohtaja Katri Päivärinnan siirtyessä uusiin tehtäviin. Työssään Karppanen vastaa hallinnon lisäksi mm. taidekoulun viestinnästä ja markkinoinnista, sidosryhmäyhteistyöstä ja rahoituksen hankkimisesta sekä opintoasioista yhdessä rehtori Elina Merenmiehen kanssa.

Carolus Enckellin lausunto Vapaasta Taidekoulusta

Maalaustaide on aina nauttinut taidehistoriassa itsestään selvästä asemasta ihmisen olemassaolon ajattomuuden ilmaisuna, sielumme ja mielikuviemme runollisuuden peilikuvana. Huolimatta siitä, että taiteen lähihistoriassa on alituiseen ennustettu maalauksen kuolevan, ei näin ole tapahtunut. Väite on osoittautunut pelkäksi metaforaksi, kyse ei ole kirjaimellisesti maalauksen kuolemasta vaan sen lopusta perinteisessä mielessä. Mutta näinkään ei ole tapahtunut. Nykyisen maalaustaiteen keskeisin […]