Anniversary Exhibition Free 90 | HAM

Olesya Nedostoynaya opiskelee toista vuosikurssia.
Kiinnostus taiteeseen heräsi jo lapsena. Valintakurssin hyvä ilmapiiri kertoi Olesyalle täydellisen paikan taidemaalariksi opiskelemiseksi löytyneen.
Olen piirtänyt ja maalannut niin pitkään kuin muistan itseni. Ihan pienenä täytin monta vihkoa piirustuksilla kaikenlaisista jännittävistä tarinoista ja hahmoista jotka kuvittelin. Tykkäsin myös maalata ja piirtää isovanhempieni kanssa. Isoisä opiskeli maalausta ja opetti minulle maalaamaan koivuja ja talon. Mummi piirsi minun kanssani hassuja prinsessoita. Luulen, että nämä varhaisen lapsuuden kokemukset olivat tärkeimmät minulle.
Maalaaminen on kivaa monella tapaa.
Tykkään sekoitella värejä, litkuja, tahnoja ja levittää niitä papereille, kankaille ja levyille. Jo tämä itsessään riittää siihen, että palaan maalaamiseen päivä päivältä, vuosi vuodelta. Maalaaminen on minulle myös väline, jonka kautta opin, millaista on olla minä.
Maalaan usein omia kokemuksia, tunteita ja kehollisuutta. Maalatessa koen olevani hallinnassa siitä, mitä tapahtuu. Se tuntuu varmaan samalta, jos on pitkään opiskellut tanssimista ja kehon hallinta on taidokasta. Tykkään siitä, että pystyn tekemään tarkkoja ja herkkiä liikkeitä, sekoittamaan värejä ja asettelemaan kaikki elementit maalauksen pinnalle viehättäviin sommitelmiin. On hienoa nähdä, miten maalaus rakentuu käsieni alla.
Olesya Nedostoynaya kertoo inspiroituvansa musiikista, luonnosta ja rakkaista ihmisistä.
Olen opiskellut taidetta ennenkin ja olin skeptinen kouluun hakiessa, koska edelliset oppilaitokset lähinnä sammuttivat minun intoni maalaamiseen. Kuitenkin jo valintakokeen aikana, kun tutustuin opettajiin ja koulun ilmapiiriin tiesin, että täällä on täydellinen paikka minulle opiskella taidetta. Siksi panostin valintakokeessa täysillä ja onneksi sain opiskelupaikan.
Täällä olen kohdannut aivan ihania ja inspiroivia ihmisiä, niin opettajia kun oppilaita. Koulussa on ystävällinen ja turvallinen ilmapiiri ja tänne on aina kiva tulla. Minulle on ollut tärkeää tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi sellaisena maalarina kun olen.
Olen myös oppinut todella paljon tietoa materiaaleista ja tekniikoista. Se on auttanut minua kehittymään omassa työskentelyssä. Koska olen saannut tietoa todella laajasti, pystyn soveltamaan sitä omiin tarpeisiin.
Olen päässyt kokeilemaan vaikka mitä ja löytämään omat eleet omassa ajassa. Olen rakentanut omia maalausvälineitä. Esimerkiksi pitkiä siveltimiä bambukepeistä tai pyörivän maalausalustan. Täällä olen oppinut, ettei ole yhtä oikeaa tapaa maalata.
Viimeinen asia, joka mullisti maalausmaailmani oli temperatekniikan oppiminen. Maali tuntuu niin kivalta pensselissä ja kerrostuu pohjalle taianomaisesti. Olen lumottu.