| Nyheter

Huhtikuun kuukauden maalaus on valittu

Huhtikuun kuukauden maalaukseksi äänestettiin Emilia Lehikoisen teos Hiljainen aamu, karkaavat ajatukset.

Lehikoinen opiskelee kolmatta vuosikurssia.

Teoksen lähtökohtana toimi hajanainen ajatus staattisuudesta, liikkeestä ja hetkellisyydestä. Esittävät elementit muodostuivat luontevasti: Olen viime aikoina huomannut ajattelevani hevosia, koen niissä jonkinlaista lohtua. Teoksessa tilan poikki vilahtava hevoslauma siirtyi ajatuksesta kankaalle hyvin intuitiivisesti, nopein liikkein. Hevoset päätyivät edustamaan jonkinlaista sisäistä levottomuuden kokemusta. Samaan aikaan pyörittelin mielessäni kuvaa takapihani näkymästä, roskakatoksesta josta huokuu vuosikymmenten staattisuus ja jossa kuitenkin näkyy vihjeitä ihmisten läsnäolosta ja liikkeistä. Pysähtynyt vaikutelma korostuu erityisesti varhain aamulla, kireän pakkasen luomassa hiljaisuudessa. 

Teos kaipasi nopeatempoisten elementtien vastapainoksi ajoittain tarkkaavaisuutta ja suhteellisen hidasta työskentelyä. Päädyin usein tarkoituksellisesti jättämään työn sivuun moneksi päiväksi kerrallaan antaakseni prosessille aikaa. Työstin tilan sävyjä pitkään saavuttaakseni haluamani vaikutelman – verrattain tasaisissa valööreissä on kiinnostavaa herkkyyttä ja väreilyä.

Viimeaikaisten maalausteni keskeisiä teemoja ovat hetkellisyys ja ajallisuus, erilaiset muutoskohdat ja siirtymät niin tunnekeskeisellä kuin konkreettisen tilallisella tasolla. Pyrin ajallisuuden tuntuun paitsi kuvaston symboliikassa myös maalausjäljessä ja värivalinnoissa. Työskentelyni pohjana on yleensä jonkinlainen yhdistelmä spontaania muotoa ja väriä, luonnoksia, valokuvaa ja muistoja. Materiaalin kerääminen on tärkeä osa maalausprosessiani – se on parhaimmillaan määrätietoisen päämäärätöntä haahuilua, tarkkaa huomiointikykyä ja läsnäoloa.

Emilia Lehikoinen

  • s. 2002

  • Porvoo

Vapaan Taidekoulun kuukauden maaalaus, Emilia Lehikoinen, Hiljainen aamu, karkaavat ajatukset, 2026. Kuva: Virppi Sysilehto
Hiljainen aamu, karkaavat ajatukset, 2026 68 x 94 cm, öljy kankaalle. Kuva: Virppi Sysilehto