Opiskelijana Vapaassa Taidekoulussa. Marika Maijala kertoo, mitä ensimmäinen vuosi toi mukanaan

Vapaan Taidekoulun ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Marika Maijala kertoo opiskelun koulussa antaneen turvallisen tilan, jossa on voinut löytää uusia tekemisen tasoja, sekä tilaa kyseenalaistamiselle.

Marika Maijala:

Kun kirjoitan tätä, on aamu, ja meidän luokassamme ei ole vielä muita. En olisi uskonut, että voisin olla jossain yhtä onnellinen kuin omalla työhuoneellani, mutta se paikka on löytynyt tästä yhteisestä työhuoneestamme.

Kun päätin hakea Vapaaseen Taidekouluun vuosi sitten keväällä, olin ihan hyvässä kohdassa omalla urallani. Kuvitin, kirjoitin, piirsin ja tein animaatioita työhuonesaarellani Harakassa. Ehkä minulla oli jo hieman liiankin mukava olo saaren tutuilla poluilla, liian turvallista oman työhuoneen suojissa. Ehkä tuntui, että poljin paikoillani. Yksinkertaisesti vain halusin tietää lisää. Väreistä, materiaaleista, toisenlaisista tavoista ajatella ja tehdä. Olin seurannut Harakan taiteilijatalon maalareiden työskentelyä ja tullut uteliaaksi, tai kenties rohkaistunut viimeinkin tarpeeksi.

Ajatus juuri maalaamiseen keskittyvästä koulusta on aina tuntunut minusta vaaralliselta – asettua alttiiksi toisten katseille ja kenties arvostelulle tässä asiassa, joka on minulle kaikkein arvokkain, haurain ja tärkein.

Kenties en nuoruudessani uskaltanut hakeutua opiskelemaan maalaamista, koska epäonnistumisen ja pilkan pelko oli liian suuri, aiemmasta kouluhistoriastani johtuen. Graafisen suunnittelun opintoihin Pekka Halosen akatemiassa kuului toki myös piirtämistä ja maalaamisen perusteita, mutta pääpaino oli muussa. Tarinankerronta on ollut toinen suuri intohimoni lapsuudesta lähtien, ja siksi kuvitus vei minut mukanaan.

Oli hienoa, että Vapaassa Taidekoulussa meille alusta asti tehtiin selväksi, että koulu ja luokka on turvallinen tila, jossa kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat ja jokaisen henkilökohtaista tilaa suojellaan. Luulen, että senkin takia luokassamme on alusta asti vallinnut vapautunut ilmapiiri. Tuntuu suurelta luottamuksen osoitukselta, miten kaikki jakavat prosessejaan, omia epävarmuuksiaan ja myös onnistumisiaan.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Taidemaalariopintojensa rinnalla Maijala harrastaa juoksua, veneilyä ja kirjoittamista. Aikaa jää myös bändille. Esikuvikseen hän mainitsee Cy Twomblyn, Joan Mitchellin, Helen Frankenthalerin, Hugo Simbergin, Veijo Rönkkösen sekä William Blaken.

Mikä maalauksessa on olennaista, mistä se tärkein elementti muodostuu sinun mielestäsi?

Kursseilla tämän vuoden aikana on keskitytty piirtämään ja maalaamaan havainnosta elävää ihmistä, kerran myös Lumous-koiraa. Tämä ei välttämättä ollut se, mistä olin ensisijaisesti haaveillut, mutta yllättäen mallin maalaaminen on ollut minusta kiehtovaa. Olen innostunut siitä niin paljon, että voisin kuvitella tekeväni sitä myös jatkossa. Ihmisen maalaaminen on saanut minut myös ajattelemaan perustavanlaatuisia asioita – miksi maalaan ja mitä sillä haluan kertoa. Tai haluanko edes kertoa mitään, vai vain ilmaista ja tutkia ja etsiä jonkinlaista yhteyttä. Huomaan pohtivani esittämisen etiikkaa, representaation ongelmallisuutta, taiteen tekemisen ja opiskelun historiaa ja väliin ahdistavaltakin tuntuvia konventioita.

Huomaan myös ajattelevani mallia, hänen tarinaansa, josta meille kertovat vain hänen kasvonsa ja vartalonsa. Jos olen vuoden aikana inspiroitunut lahjakkaista luokkatovereistani, olen myös inspiroitunut rohkeista malleistamme. Minusta on joka kerta yhtä vaikuttavaa, kun ihminen asettuu eteemme ja suostuu tutkittavaksemme.

Liikutun. Maalaustaitoni ei ole vielä niin ihmeellinen, että pystyisin tavoittamaan malleja kovin hyvin, mutta joitakin pieniä välähdyksiä olen kyllä tavoittanut. Jonkun oikean eleen tai ilmeen, hymyn, katseen suunnan. Parhaimmillaan vaikka nopeatahtisissa croquis-sessioissa mallin ja piirtäjien välille muodostuu yhteistyö, joka muistuttaa jonkinlaista tanssia, tai performanssia.

Opettajat enimmäkseen kysyvät, eivät niinkään kerro vastauksia. He pyytävät katsomaan vielä tarkemmin. Koskaan ei saa “ihan kiva” -kommentteja, mutta kannustusta sitäkin enemmän. Kaikki opettajat ovat taiteilijoita ja he ovat tärkein syy, miksi halusin opiskelemaan juuri Vapaaseen Taidekouluun. Minulle tulee olo, että he ymmärtävät, missä olen menossa, minkä kanssa kenties kulloinkin kamppailen.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Mitä ovat inspiraation lähteesi?

Minua kiinnostaa niin maalaustaide, musiikki, kirjallisuus kuin elokuvataidekin. Elämä kiinnostaa. En koe, että taide välttämättä on niin erillään muusta inhimillisestä toiminnasta. Minua kiehtoo taiteen tekemisessä myös fyysisyys – pidän siitä, miten kokonaisvaltainen maalaamisen prosessi on, olen siinä mukana kokonaisena, ajatuksineni, tunteineni, unineni, ruumiillani, kädet ja vaatteet maalissa. Raahaan maalikärryäni luokassa, ja tunnen sen painon, joinakin päivinä enemmän kuin toisina. Pidän siitä, miltä öljymaali tuoksuu, miltä hiili kuulostaa paperilla. Eräänä aamuna saavuin myöhässä luokkaan, jossa oli käynnissä croquis-piirustus. Jäin sivuun odottamaan taukoa ja vain kuuntelin hiilten rahinaa paperilla, keskittymisen ääntä, se oli hieno hetki.

Kouluun hakiessani minulla oli melko romanttinen käsitys taidemaalarin toimenkuvasta. Kuvitelmissani se oli kenties jotakin sellaista kuin Céline Sciamman elokuvassa Nuoren naisen muotokuva: meren kuohua, jyrkänteitä, samettisia laskoksia, suuria tunteita, avaria tiloja, hiljaisuutta, keskittymistä. Yllättäen maalaaminen on osoittautunut aivan yhtä romanttiseksi kuin mitä olin kuvitellut. Voin uppoutua siihen tuntikausiksi, ja unohtaa kaiken mitä missään muualla on tai on koskaan ollut. En kaipaa puhelintani. Minun on muistutettava itseäni syömisestä ja käymään vessassa. Mutta on se kovaa työtäkin, harjoittelemista, harjaantumista, hirveän vaikeaa, vaikka joskus käsittämättömän helppoa. Monen päivän työskentely voi saada palkintonsa yhdessä salamannopeassa helpossa piirroksessa.

Mitä asioita koet opiskelun Vapaassa Taidekoulussa antaneen sinulle?

Koen, että opiskelu Vapaassa Taidekoulussa on antanut minulle jo tämän yhden vuoden aikana työkaluja, joiden avulla pärjään pitkälle. Osa niistä on myös aivan konkreettisia: osaan pohjustaa kankaan, monella eri tavalla, valmistaa levylle liitupohjan sekä maalausnesteen, jota on käytetty jo vuosisatojen ajan, puhdistaa pensselit tavalla, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä.

Luokkatoverieni kanssa olemme myös kyseenalaistaneet monia perinteisiä työtapoja, ja miettineet esimerkiksi vegaanisia vaihtoehtoja jänisliimalle. Koulussa ei syötetä mitään, tietoa annetaan, mutta siihen saa suhtautua haluamallaan tavalla.

Ennen kaikkea olen oppinut katsomaan ja vähän ymmärtämäänkin näkemääni. Aikaisempi työskentelyni, ehkä jossain määrin myös olemiseni maailmassa, on perustunut sisäiseen todellisuuteeni, sisäänpäin kääntyneeseen katseeseen. Nyt silmäni ovat auenneet ulospäin. Näen värejä ja asioita, joihin en ennen osannut kiinnittää huomiotani. Ymmärrän, että nämä tasot voivat elää myös rinnakkain, ja odotan kiinnostuneena, mitä kaikesta tästä seuraa. Tällä hetkellä olen melko sekaisin. Sitä osasin odottaa ja sitä hieman pelkäsinkin. Mutta olen löytänyt niin monia uusia tekemisen tapoja, sekä oman ja että muiden työskentelyn kautta, että irrotan ilomielin siitä mikä on ollut, ja menen kohti uutta.

Loppusanat

Tämän viikon maalauskurssilla rehtorimme, kuvataiteilija Elina Merenmies puhui siitä, miten tärkeää on myös rakastaa maalaamista, kaiken yrittämisen ja opettelun keskellä. Samalla tavalla kuin voi vaikka rakastua toiseen ihmiseen. Viime päivinä minulla on ollut olo, että ymmärrän mitä hän tarkoitti. Illalla ajatukseni askartelevat maalauksen parissa, yöllä näen siitä unia, aamulla herään aikaisin ja kiiruhdan koululle jo ennen kuin ovet ovat edes avautuneet. Koulupäivä tuntuu liian lyhyeltä, kello neljältä huomaan, että olemme maalanneet kuusi tuntia, ja olisin voinut jatkaa vielä toiset kuusi tuntia, mutta muut työt ja elämä vaativat osansa. Riemu siitä, kun jokin asia viimein onnistuu maalauksessa, on ehkä se sama tunne kuin silloin kun saa vastarakkautta. Yhteys syntyy.

---

Marika Maijala

• • Elokuva- ja televisiotieteen maisteri, Turun yliopisto
  • Viestintäalan perustutkinto graafisesta suunnittelusta, Pekka Halosen akatemia
  • Työhuone Harakan saaren taiteilijatalossa
  • Kuvittaja, lastenkirjailija
  • Syntynyt 1974

---

 

---

Kiinnostuitko taidemaalariopinnoista? Ilmoittautuminen Vapaan Taidekoulun taidemaalariopintojen kevään 2023 valintakurssille on auki: lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Seuraa kuulumisiamme! Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä!