Esittelyssä Vapaan Taidekoulun opettajat – Pilvi Ojala: “Maailma on täynnä sääntöjä, joten taide olkoon paikka, jossa voi ajatella ja tehdä vapaasti.”

Pilvi Ojalaa kiehtoo muiden muassa Wunderkammer, jota hän kuvailee ihmeiden tai kuriositeettien kabinetiksi, keräilijänsä kuvaksi, kokoelmaksi todellisuuden ja illuusion välimaastossa.

Mikä on tärkein asia, minkä olet itse oppinut taidekoulussa?

Taidekoulu on opettanut näkemään asioita ja katsomaan maailmaa vähän uudenlaisesta kulmasta. Epätäydellisyyden osittainen hyväksyminen on myös mahdollistunut taiteen opiskelun kautta. Taidekoulu opetti myös sen, että maailmaan mahtuu hyvin monenlaisia näkökulmia eikä yhtä oikeaa ole olemassa. Tietty kurinalaisuus ja säännöllisyys työskentelyssä on ollut myös tärkeä oppi.

Mikä on tärkein asia, jonka haluat oppilaillesi opettaa?

Haluaisin opettaa sellaista rehellisyyttä itseä kohtaan, ettei yritä tehdä sellaista, joka ei ole itselle ominaista.  Maailma on täynnä sääntöjä, joten taide olkoon paikka, jossa voi ajatella ja tehdä vapaasti. Toki kuvataiteessakin on hyvä hallita perusasiat ennen kaikkea, jotta saa välineitä tekemiseen. Erehtyminen on myös sallittua.

Miksi sinä maalaat?

Opiskelin Kuvataideakatemiassa Taidegrafiikan osastolla ja pitkään tein ainoastaan mustavalkoisia kuvia. Kun aloin maalata, ensin vesiväreillä ja myöhemmin temperalla, rakastuin väreihin ja niiden sekoittamiseen. Minusta on ihmeellistä ja kiehtovaa, miten eri tavoin eri väripigmentit käyttäytyvät ja miten erilainen on niiden rakenne. Maalaaminen on uppoutumista yhden asian äärelle ja toisaalta siinä on jatkuvasti ongelmia ratkottavana, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Maalatessa unohtuu moni muu asia ja on kerrankin läsnä juuri siinä.


Kuriositeettikabinetti, yksityiskohta installaatiosta. Paperi, posliinisavi, lasipurkit, vitriini, 2019-2020. Kuva: Juho Haavisto.

Mistä saat itse inspiraatiota maalaamiseen?

Saan inspiraatiota arjesta ja sen absurdeista puolista. Toisaalta olen kiinnostunut asioiden esillepanosta ja asioiden esittämisen eri tavoista. Lavastaminen ja illuusiot sekä erilaiset historialliset ja luonnontieteelliset museot ovat yhtä lailla kiinnostaneet minua.

Wunderkammer, on ihmeiden tai kuriositeettien kabinetti, varsinaisten tieteellisten museoiden tai taidemuseoiden edeltäjä, jossa on esillä harvinaisia eläimiä, kasveja, kummallisuuksia, tieteellisiä tosia sekä kuvataidetta. Se on keräilijänsä kuva, subjektiivinen epätieteellinen kokoelma todellisuuden ja illuusion välimaastossa.  Pyrkimykseni on luoda henkilökohtainen kuriositeettikabinetti ympäröivästä todellisuudesta, jossa olen itse keräilijä=taiteilija, joka havainnoi, toteaa ja järjestelee maailmaansa.


Pilvi Ojala

  • Kuvataiteilija, taidegraafikko ja taidemaalari
  • Kuvataideakatemia, Taidegrafiikan osasto 1996-2001, Kuvataiteen maisteri
  • Syntynyt 1973, Helsinki
  • Työskentelee Lopella, Kanta-Hämeessä
  • Vapaassa Taidekoulussa opettajana iltapiirustuksessa sekä maalaus- ja kolmiulotteinen rakentaminen -kurssilla

Pilvi Ojala, työhuonekuva

Pilvi Ojala, työhuonekuva

Älä itke äitini, Tempera vanerille, 2021, koko 80 x 80 cm

Älä itke äitini, Tempera vanerille, 2021, koko 80 x 80 cm


Kuvitteellinen kartta, vesiväri paperille, 2022, koko 200 x 150 cm

Kuvitteellinen kartta, vesiväri paperille, 2022, koko 200 x 150 cm


Sinua voisi kiinnostaa:

Pilvi Ojalan iltapiirustuskurssi 27.9 alkaen – ilmoittautuminen on auki