Mirva Niiranen - Vapaa Taidekoulu | Fria Konstskolan

– Mikä on tärkein asia, minkä olet oppinut Vapaassa Taidekoulussa?

– Sen lisäksi, että olen oppinut neljän vuoden aikana paljon maalaamiseen liittyviä teknisiä asioita, niin yhtä tärkeänä pidän taiteilijaksi kasvamisen polkua. Puhun nimenomaan kasvamisesta, sillä yhtä tärkeä on se prosessi joka näiden vuosien aikana tapahtuu mielen sisällä. Se, että oppii tuntemaan itseään maalarina. Oppii tunnistamaan omia vahvuuksia, heikkouksia ja niitä asioita, jotka ajavat eteenpäin maalarina. Se on henkinen polku ja siinä rakentumisessa ovat edesauttaneet erilaiset kritiikkikeskustelut sekä ohjaustapaamiset, jotka eivät pelkästään siis ole keskittyneet maalauksen tutkailemiseen teknisestä näkökulmasta. On voitu pohtia, miten oma historia vaikuttaa maalaamiseen ja maalausprosessin aikana tehtyihin ratkaisuihin. Tärkein oppi on melkeinpä se, että nyt valmistumisen kynnyksellä, en suinkaan ole valmis. Taiteilijuus on kasvamista ja kasvaminen ei lopu koskaan, mutta sinusta tulee itsevarmempi, vahvempi ja valmiimpi ottamaan haasteita vastaan sekä ennen kaikkea olemaan heikko ja tunnistamaan oman käsialasi.

Taiteilijaesittely

Mirva Niiranen, 1991, Nurmijärvi

“Maalaus tuntuu, haisee ja maistuu, sitä tehdessä sekä valmiina. Maalin levittämisessä kankaalle on osa nykyisyyttäni ja menneisyyttäni. Siinä näkyy mielessäni lainehtiva tulevaisuus, pelot ja käsitellyt sekä käsittelemättömät puut. Kangas ottaa vastaan tunteen sekä sen mukanaan tuoman liikkeen. Jälki jää tuosta tapahtumasta pysyväksi.

Talo ei ole asumaton kellään. Kerros kerrokselta peittyy maalin alle kaiken alkuun saattanut jälki. Päälle jää se, mitä haluan näyttää. Sen hion ja lakkaan pysyväksi.

Nyt kyllä valehtelin, sillä oikeastihan maalaus osaa päästää ulos suustaan vain rehellisiä sanoja. Kaikki alle jäänyt on näkyvissä ja maalari on aina alasti muiden edessä. Värit, jäljet sekä materiaalivalinnat kertovat kaikki maalarin tarinaa. Ne juoruavat ja turisevat minkä ehtivät.

Halusin tai en, niin en voi peittää mitään. Paksulla ja ohuella kerroksella maalia on merkityksensä. Kiiltokuvilla leikkiminen kadottaisi työstä läsnäolon tunnun. Vaikka niissä oikeissa kiiltokuvissahan ei siis ole mitään vikaa. Ne ovat varsin iloisia asioita.

Taiteilijana läsnäolo on minulle tärkeää ja kohtaan maalaukseni elollisena. Pakkohan sen on olla, kun otan huomioon sen, miten paljon henkilökohtaista energiaa siihen suuntaan. Se ei voi olla kuollut esine, tai sitten minä olen eksynyt.

Minulle maalaaminen on valintoja. Ja itse maalaus on isoäidin talolle johtava hiekkatie, jota pitkin kuljen paljain jaloin; sekä tietenkin kimppu tuoreita villejä kukkia. Tai sitten se on keskihaaleaa leivänmuruista tiskivettä. Joka tapauksessa se on tässä ja nyt.” – Mirva Niiranen