Sara Rantanen

– Mikä on tärkein asia, minkä olet oppinut Vapaassa Taidekoulussa?

– Osaan nykyään olla rehellisesti läsnä opetustilanteessa. Kun opettajan kanssa katsomme maalauksiani, pystyn jakamaan ajatuksia prosessini taustalla ja hämmennyksen tunteeni. Jos en saa jostain kuvailusta kiinni, pyydän täsmennystä, uusia sanoja. Sadat kritiikit ja ohjaustilanteet ovat tehneet minusta vilpittömämmän. Kun keskustelen elämästä, taiteesta, itsestäni, tulen kuulluksi ja tarvittaessa haastan.

---

Taiteilijaesittely

Sara Rantanen, 1992, Helsinki

“Maalaaminen helpottaa kaikesta irrallaan olon tuntua. Etsin maalauksessa muotoa mikä todistaisi minulle, että oma sisäinen maailmani ja ulkopuolinen todellisuus voivat sijaita jossakin yhtäaikaisesti, ilman tunnetta erillisyydestä. Maalaus on minulle siis välitila kehoni sisäisen ja ulkoisen välillä. Maalaus on iho.

Kuvaan intiimejä sisäisiä näkyjä ja hetkiä jolloin olemassa oleminen on epämiellyttävää. Minua kiinnostavat kehon muisti, ylisukupolvisuus, eri maailmankuvien ja -aikojen pyhä kuvasto, tanssi ja kuolema. Teoksissani on useimmiten jokin rujo hahmo, makaaberi ja itselleen vahingollinen. Ne vääntyvät ja hakevat maalauspohjan, todellisuutensa reunaa.

Katse ja kädet ovat minulle keskeisiä, samoin kuin rinnan alue. Rupiselle pellavakankaalle voi maalata näkymän kuin ikivanhan hauraan freskon. Värien läpikuultavuus ja hengittävyys tuovat keveyttä raskaiden aiheiden käsittelyyn. Maavärit nostavat aiheet kohti sinistä taivasta mikä mieltyy toivoon ja veteen, joka puhdistaa.

Työskentelyssäni vuorottelevat täydellinen uppoutuminen ja kriittinen etäisyyden otto, virtauskokemus ja analyysi. Tämä ääripäiden välillä seilaaminen on usein tuskallista. Maalatessa on joka hetki annettava itselleen oma puutteellisuutensa anteeksi. Maalaaminen sisältää minulle toiveen armahduksesta; kykenemättömyyteni kohtaamisesta ja sen kääntämisestä kuvaksi” – Sara Rantanen