Riikka Mäkeläinen

Riikka Mäkeläinen

---

“Aika on alkamassa, pysähdyksissä, hengityksenä puiden vihreissä lehdissä. Lähden tyhjästä ja kuljen neonkeltaisen aavikon yllä, tulikuuman auringon paahteessa. Ruusujen syvä, verenpunaisten terälehtien, sumuisen voimakas tuoksu, johdattaa minut suon rämeiden kuumankosteaan ilmaan, kahlaan vyötäröäni myöden liejuisessa, käärmeitä vilisevässä, lämpöisessä vedessä, krokotiilien hiljaisen tuijotuksen alla. Taivaalle syttyneet tähdet ja muutama kultainen planeetta seuraavat kulkuani. Yö on musta, kun nousen vedestä usvaiseen metsään ja näen miten läpinäkyvät olennot leijailevat hiljaa kohti kimaltelevaa metsää. Lehdet soivat tuulessa, kuin hiljaa tanssivat jäähileet. Timanttisen joen hiljainen virta häikäisee minua, suljen silmäni ja jatkan eteenpäin. Vaaleanpunainen kietoo minua pelastaessani maailmaa. Keskittyneesti jatkan kulkuani, kaivan maan hiekkaa käsilläni, liidän ilmassa sinistä taivasta vasten välillä ottaen ponnistusvoimaa maasta. Nousen jälleen ilmaan, hengittäen keuhkot täyteen taivasta. Hopeat pisteet ja kultaiset kuviot leijailevat ympärilläni lumihiutaleiden lailla ja tiedän olevani turvassa.

Maalaaminen on tie, jota tahdon kulkea tietämättä varmaa lopputulosta. Kävelemällä pääsen eteenpäin ja juoksemalla koen vapautta. Työni ovat kuin veden heijastumaa mieleni syövereistä, joka unen lailla sekoittuu mielikuvituksen ja todellisuuden kanssa. Maalaaminen on paljon enemmän kuin mitä ymmärrän. Maalaan mitä näen ympärilläni, maalaan mitä tunnen ja maalaan mitä ajattelen. Elämäni tie vieköön sanomaani eteenpäin ja antakoon elämälleni suunnan.

Tuulee järveltä, myrsky on nousemassa. Puut kertovat tarinoitaan tuulessa niille, jotka pysähtyvät kuuntelemaan.” – Riikka Mäkeläinen